Ajankohtaista

Väentuvalle uusia työntekijöitä

Tammikuun alussa aloitti sosionomi Erkki Keski-Lusa palvelujohtajan tehtävissä ja sairaanhoitaja Jaana Keski-Lusa Seukkalassa vahvistaen siellä hoitotyön tiimiä.
20.1.2012

Tue Laukaassa tehtävää päihdetyötä

Aloitamme nuorten parissa tehtävän päihdetyön vuonna 2012 ja tarvitsemme siihen sinun apuasi. Voit antaa mahdollisen tukesi lahjoittamalla parhaaksi katsomasi summan tätä tarkoitusta varten avatulle tilille. Konneveden Osuuspankin tilinumero, jolle voit mahdollisen tuen osoittaa on FI1947640010011664 - viestikenttään merkintä "Lahjoitus", saajaksi Väentupa ry.
21.12.2011

Töihin OK -hanke

Tukea, turvaa ja toimintaa
1.3.2009-31.12.2013

Töihin OK-hanke on Väentupa ry:n ja Keski-Suomen ELY-keskuksen osarahoittama työllisyyspoliittinen avustushanke eli ns. typo-hanke. Hankkeen etenemistä ja työn laatua valvoo neljästi vuodessa kokoontuva ohjausryhmä. Töihin OK-hankkeen tavoitteena on tarjota työharjoittelu-, työelämävalmennus-, työkokeilu- ja palkkatukityöpaikkoja yhdistyksen yksiköiden erilaisissa toiminnoissa. Hankkeessa kartoitetaan asiakkaiden työ- ja toimintakykyä, kehitetään kouluttautumis- ja työllistymisedellytyksiä ja järjestetään koulutuksia. Kaikki palvelut ovat myös kuntouttavan työtoiminnan asiakkaiden käytettävissä. Hankkeen toteutusalue on Laukaa ja kohderyhmä ovat laukaalaiset pitkäaikaistyöttömät, vajaakuntoiset ja vaikeassa työmarkkinatilanteessa olevat henkilöt. Hankkeen toiminnot ja palvelut on kirjattu prosessikaavioksi.

Töihin OK-hankkeen prosessikaavion voit ladata tästä. (pdf-tiedosto, koko 40 Kt)

Työmarkkinatoimenpiteissä oli vuonna 2010 yhteensä 45 henkilöä, joista miehiä oli 33 ja 12 oli naisia. Kuukausitasolla heitä oli keskimäärin 17 henkilöä. Vajaakuntoisia henkilöitä oli 6. Kuntouttavassa työtoiminnassa oli 5 henkilöä. Lisäksi aktivointirahalla työskenteli 11 henkilöä, opiskelijaharjoittelijoita oli kaksi ja yksi henkilö suoritti siviilipalvelustaan. Koko hankkeen aikana on työmarkkinatoimenpiteissä ollut yhteensä 79 henkilöä (toukokuu 2011). Heistä on miehiä 64 henkilöä ja naisia 15. Heidän ikäjakaumansa on seuraava: 18-25 -vuotiaita 25 henkilöä, 26-35 -vuotiaita 9 henkilöä, 36-45 –vuotiaita 18 henkilöä, 46-55 -vuotiaita 25 henkilöä ja yli 55 -vuotiaita 2 henkilöä. Eniten on ollut nuoria ja 46-55 -vuotiaita. Heidän on työllistymisensä on vaikeaa, mikäli heillä ei ole ammattia tai heidän ammatillinen osaamisensa on vanhentunut. Hanke järjestää koulutuksia ja infotilaisuuksia, joilla osaamista ja työllistymistä parannetaan. Esimerkiksi keväällä 2011 järjestettiin päihteettömyyskoulutus, useita atk-koulutuksia, oppisopimusinfo, ensiapukurssi, virkistyspäivä ja liikuntaa. Hankkeessa etsitään aktiivisesti työ- ja opiskelupaikkoja.

Töihin OK-hankkeen vetäjänä toimii Väentupa ry:n toiminnanjohtaja Tero Huvi. Palveluohjaajana toimii Satu-Marja Hassi.