Ajankohtaista
Väentuvalle uusia työntekijöitä
Tammikuun alussa aloitti sosionomi Erkki Keski-Lusa palvelujohtajan tehtävissä ja sairaanhoitaja Jaana Keski-Lusa Seukkalassa vahvistaen siellä hoitotyön tiimiä.
20.1.2012
Tue Laukaassa tehtävää päihdetyötä
Aloitamme nuorten parissa tehtävän päihdetyön vuonna 2012 ja tarvitsemme siihen sinun apuasi. Voit antaa mahdollisen tukesi lahjoittamalla parhaaksi katsomasi summan tätä tarkoitusta varten avatulle tilille. Konneveden Osuuspankin tilinumero, jolle voit mahdollisen tuen osoittaa on FI1947640010011664 - viestikenttään merkintä "Lahjoitus", saajaksi Väentupa ry.
21.12.2011
Seukkala
Toimintaympäristö
Seukkala sijaitsee maaseudun rauhassa Laukaan Valkolan kylässä. Vanhaan pihapiiriin kuuluu päärakennuksen lisäksi kaksi asuntolarakennusta sekä puutyöhalli.
Jokaiselle asiakkaalle on varattu oma huone. Päärakennuksessa sijaitsee toimistotilat, ryhmätilat sekä ruokailutilat. Talossa on kesäisin käytössä ulkosauna ja talvella lämpiää sisäsauna.
Lähimpään taajamaan Laukaaseen on kaksitoista kilometriä, minne teemme viikoittain kaksi ”kyläkyytireissua” asioiden hoitamiseksi.
Ympäristössä on hyvät mahdollisuudet luonnossa liikkumiseen ja retkeilyyn. Erilaiset retket ja toiminnallisuus ovat myös olennainen osa viikko-ohjelmaamme.