Kievari on päihteetön tuetun asumisen yksikkö Laukaassa

Kievarin tuetun asumisen yksikössä asiakkaat voivat tuetusti harjoitella esimerkiksi arjen taitoja. Asiakkaille tarjotaan ohjausta ja apua mm. päihteettömyyteen, lääkehoitoon ja terveyden edistämiseen.

Tukiasumisyksikkö Kievari

Kievari on päihteetön tuetun asumisen yksikkö kilometrin päässä Laukaan kirkonkylän keskustasta.

Kievarin tuetun asumisen yksikössä on 19 asuntoa kolmessa rivitalossa. Asunnoista 17 on yksiöitä ja kaksi kaksiota. Asumisyksikön tiloihin kuuluu myös kaksi erillistä pesutupaa, jotka ovat asiakkaiden käytössä. Kievarilta löytyy myös kaksi saunatilaa, joissa asiakkaat voivat halutessaan käydä saunassa kahdesti viikossa. Kievarin tuetun asumisen yksikössä on myös päiväkeskus. Työntekijöiden toimisto on päiväkeskuksen tiloissa, joten asiointi toimistolla on helppoa.

Päiväkeskus on avoinna virka-aikaan ja mahdollisuuksien mukaan myös iltaisin asiakaslähtöisesti. Asumisyksikön asiakkaat voivat tulla päiväkeskukselle viettämään aikaa yhdessä. Päiväkeskukselta löytyy pieni keittiö ja olohuone. Olohuoneessa voi esimerkiksi pelata biljardia, katsella tv:tä / elokuvia tai pelata vaikkapa lautapelejä. Päiväkeskustoiminta tukee kuntoutujien yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta.

Yhteisöllisyys on tärkeä osa Kievarin toimintaa

Kievarin tuetun asumisen yksikössä asiakkaat voivat tuetusti harjoitella esimerkiksi arjen taitoja. Asiakkaille tarjotaan ohjausta ja apua päihteettömyyteen, lääkehoitoon, terveyden edistämiseen, virasto- ja kauppa-asiointeihin, hygieenisyyteen ja muihin elämän perustaitoihin tukien asiakkaan omia voimavaroja ja omatoimisuutta.

Kievarilla asiakkaita kannustetaan osallistumaan erilaisiin ryhmätoimintoihin. Ohjatut liikuntaryhmät ja vertaistuelliset, päihteettömyyttä tukevat keskusteluryhmät ohjaavat asiakkaita päihteettömään elämään ja uusien harrastusten pariin.

Yhteisöllisyys on tärkeä osa Kievarin toimintaa. Henkilökohtaisten tukikeskustelujen avulla asiakas tulee kuulluksi ja pystyy jäsentelemään työntekijän tukemana omaa taustaansa, riippuvuuksiaan ja päihteetöntä tulevaisuutta.

Hyvät mahdollisuudet harrastaa

Kievarin asumisyksikössä asiakkaita tuetaan harrastustoiminnan pariin. Kahdesti viikossa tuetun asumisen piirissä olevilla asiakkailla on mahdollisuus osallistua muun muassa ohjattuun kuntosaliryhmään. Jokaisen osallistujan kanssa räätälöidään heille sopiva treeniohjelma yhdessä ohjaajan kanssa. Kerran viikossa asumisyksikön asiakkaat voivat myös osallistua koko Väentuvan yhteiseen sählyryhmään.

Kievarin asumisyksikössä panostetaan yhteisöllisyyteen ja vertaistukeen. Päiväkeskuksella asiakkaat voivat halutessaan nauttia aamupalaa yhdessä ja kahdesti viikossa Kievarin tuetun asumisen yksikössä on ilmainen yhteisöruokailu.

biljardi kievari
Asiakaslähtöistä toimintaa

Päiväkeskuksen toiminta on asiakaslähtöistä, eli toiminta mukautuu asiakkaan toiveiden ja tarpeiden mukaan. Yhteiset pelihetket ja vaikkapa grillaaminen ovat monille mieluisia toimintoja. Vertaistuellinen, päihteettömyyttä tukeva keskusteluryhmä kokoontuu kerran viikossa illalla ja kaikkien asumisyksiköiden asiakkaat ovat ryhmään tervetulleita.

Ryhmä kokoontuu vuorotellen eri asumisyksikössä. Näin asiakkaat tutustuvat toisiinsa ja saavat uusia, päihteettömyyttä tukevia, raittiita kontakteja elämäänsä. Ryhmä retkeilee paljon lähiympäristössä, ohjelmaan voi kuulua myös vaikkapa teatteri- tai elokuvareissu lähikaupunkeihin. Ryhmän toiminta mukautuu asiakkaiden toiveiden mukaiseksi. Pääpaino ryhmässä on vertaistuella.

Myös Kievarin tuetun asumisen yksikössä on aina valmiina valmiiksi kalustettu kriisihuone. Kriisimajoitukseen voi saapua nopealla aikataululla elämäntilanteen niin vaatiessa, vaikkapa asunnottomuustilanteissa. Kriisimajoituksen aikana kartoitetaan kriisiasukkaan elämäntilanne, kriisiasumisen tarpeeseen johtaneet tapahtumat ja pyritään löytämään asiakasta tukevia tukimuotoja.

Käyntiosoite:
Rinteeläntie 8-10
41340 Laukaa
Sähköposti: kievari@vaentupa.fi
Puh. 040 562 7379

Henkilökunta Kievari

Päivi Lähteinen

Päivi Lähteinen

Kievari | Ohjaaja

Mari Åkerlund

Mari Åkerlund

Kievari | Sairaanhoitaja